Vyöhyketerapeutti Rovaniemellä
Kehoterapia Valo
Vyöhyketerapia on vanha hoitomuoto, josta on saatu apua monenlaisiin fyysisiin vaivoihin.











Vyöhyketerapia
Vyöhyketerapia on vanha hoitomuoto, josta on saatu apua monenlaisiin fyysisiin vaivoihin. Tarvittavat hoitokerrat ovat yksilöllisiä ja riippuvat mm. vaivan kestosta. Hoidossa voidaan käsitellä koko kehoa vyöhykeratahieronnalla ja polaarisella painannalla.
Tunnevyöhyketerapia
Tunnevyöhyketerapia pohjautuu elämänkaariteoriaan, jonka mukaan elämän kaikki tapahtumat jäävät kehon muistiin. Ne voivat myöhemmin elämässä aiheuttaa joko tiedostettuina tai tiedostamattomina erilaisia häiriöitä, kuten sairauksia, kiputiloja tai selittämättömiä oireita.
Vauvat
Vauvahierontaa suositellaan kaikille vastasyntyneille. Erityisesti, jos synnytys on ollut jollain tavalla poikkeava, esimerkiksi pitkittynyt ponnistusvaihe, sektio tai imukuppisynnytys. Vauvan kehoon voi jäädä synnytyksestä jännitystiloja, jotka vaikuttavat häneen esimerkiksi itkuisuutena, ilmavaivoina, jäykkyytenä tai syömisongelmina.
Raskaus
Raskausaika voi nostaa monenlaisia tunteita pintaan. Tuleva synnytys voi pelottaa tai mietityttää. Vyöhyketerapiassa voi puhua mielenpäällä olevista asioista samalla, kun kehoa hoidetaan.
Lapset
Lasten uni voi olla välillä katkonaista monesta syystä. Vyöhyketerapia auttaa löytämään parempaa unirytmiä ja parantamaan unen laatua. Levottomat, aggressiiviset ja ylivilkkaat lapset hyötyvät kehohoidosta. Hoito rauhoittaa ja rentouttaa.